— Sinä olet hullu! —
— Ja tulkoon hallat ja harmit ja muut, — lauloi Elli. — Äiti, jaetaan tämä leipä. Ehkä sitten jaksat huomenna nousta. —
— Syö sinä vaan, en minä…
Käsi nousi kuitenkin tavottamaan kannikkaa, jota Elli tarjosi.
Ovelle koputettiin hiljaa, varovasti.
Säikähtyneinä lähentelivät tytöt toisiaan oudon, salaperäisen koputuksen uudistuessa. Tuijottavin katsein he odottivat joko iloisen tytön ilmestymistä tai koskipedon sisään hyökkäämistä.
Huoneen kynnykselle ilmestyi hieno herra ja kysyi oliko hän nyt "laululinnun luona".
— Kyllä, jos minua tarkoitatte, — sanoi Elli rohkeasti. Hän tunsi herran teatterin johtajaksi.
— Asiani on lyhyesti tämä: olen kuullut teidän laulavan ja näyttelevän muutamin illoin, tämän päiväisessä viiden näytöksessä viimeksi ja tahtoisin kehoittaa tulemaan teitä teatterimme oppilaaksi. Oletteko vanhakin? —
— Seitsemäntoista. —