— Nyt, työväki, syömään, — kehotti vanha emäntä, levitti liinan pöydälle ja latoi siihen viisi pienoista kivivatia. Kauhalla hän oli ajanut padasta kypsän kypsäksi keitettyä hernerokkaa vadit täyteen ja pistänyt niihin hohtavan valkoiset puulusikat.
— Voi kuinka on hauskaa syödä puulusikalla! — sanoi pikkuinen Mia.
Se käy sileästi kuin rasvattu suussa eikä ollenkaan polta. —
Hernerokkaa meni lasten suuhun kuin hongan koloon. Naamat punoittivat tyytyväisyydestä vatien tyhjentyessä. Viisi lusikkaa on niin ahkerassa työssä, ettei sivulle joudeta vilkaisemaan. Vanha emäntä seisoo patansa vieressä tyytyväisyydestä hymyillen yhä uudestaan täyttäessään tyhjennettyjä vateja.
— No, Urho, Aimo, Yrjö ja Väinö, ovatko nyt vatsat täynnä? — kysyi vanha emäntä, kun ei enää vateja tuotu padalle.
— Pannaan nyt kädet ristiin ja kiitetään Jumalaa ruuasta, — kehotti emäntä.
Pojat katsoivat hämillään toisiinsa, sillä tämä oli perin outo temppu, mutta ilman ei pälkähästä päässyt, täytyi tehdä kuten käskettiin. Sitten siepattiin lakit lattiasta ja rynnättiin ovelle.
— Työväki saa ensin kiittää emäntää! — huusi vanha emäntä. Pojat taas vilkaisivat toisiinsa ja tekivät kömpelön kumarruksen.
— Nyt, Mia, huuhdotaan vadit ja lusikat ja pannaan paikoilleen hyllylle. —
Pojat kerääntyivät kaikki yhteen sikermään hevosvajaan, pihan äärimmäiseen kolkkaan, tyrkkien toisiaan ja painiskellen, sillä hernerokka oli elvyttänyt heidän miehuuttaan vallan peloittavassa määrässä.
Äkkiä tuli hiljaisuus. Aimo veti taskustaan paperossin. Sitä kuletettiin suusta suuhun ja kukin sai imaista kaksi kertaa.