— Tänä iltana luetaan loppuun "Neljäkymmentä ryöväriä"! — huusi Mia jo kaukaa pojille.
— Mitä me sun ryöväreistäsi. Lue itse, — sanoi Aimo mahtavasti.
— Mitä me sellaisista ryöväreistä, olivat tuhmia kuin pässit, — sätti Väinö.
— Tulkaa nyt sentään. Saatte teetä ja pullaakin, — houkutteli Mia.
— Mitä, jos menisimme ensin; yöllähän vasta…
— No, sama se, mennään vaan. Mutta jos sinä Mia jotakin tiedät, niin älä lörpötä taikka…! —
Poliisikamarista palatessaan tapasi vanha emäntä Aimon, joka oli tavallisuuden mukaan rottajahtiin menossa. Terveyslautakunta maksoi kymmenen penniä jokaisesta rotanhännästä, mikä sille tuotiin.
— Kuulehan, Aimo, heittäkää pois pahat tuumanne. Poliisi tietää niistä. Jos joku saadaan kiinni ilkityössä, viedään se poliisikamariin piiskattavaksi. —
Aimo mutisti suunsa töröön ja poistui vihellellen.
Illalla tulivat pojat kuulemaan satua. Aimo yksin oli jäänyt tulematta. Vanha emäntä selitti, kuinka vaarallista ja ilkeätä sellainen pommitus olisi. Pojat kuuntelivat punasissaan, hautoen omia ajatuksiaan, mutta kun ensimmäinen rosvo oli menettänyt päänsä, unohtui heidän oma pommitusjuttunsa.