Mian lukiessa salaperäisellä äänellä Morganin sanat: "ei vielä", astui Aimo sisään; pitäen toista kättään selän takana hiipi hän jännityksellä kuuntelevien taa ja läimäytti kuolleen rotan vasten Mian suuta ja juoksi sitten tiehensä. Lapset parkaisivat kaikki yhdestä suusta. Mia itki ja vapisi poikien seisoessa noloina hänen ympärillään.
Vanha emäntä oli mennyt lapsille pullaa ostamaan.
— Se oli kostoa, — sanoi Yrjö.
— Aimo on häijy, — päättivät toiset. — Hyvä oli, ettei menty pommitukseen. Poliisi olisi vienyt. —
— Mitä vielä, olisi juostu karkuun, — uhmaili Väinö.
— Mihinkä tämä viedään, ettei vanha emäntä näe sitä? — kysyi Urho, roikottaen rottaa hännästä. Koston innossa oli Aimo unohtanut hännän leikkaamatta.
— Pannaan se piiloon, ettei Aimo löydä. — Pojat lähtivät rottaa piilottamaan ja Mia pesi kasvonsa. Vanha emäntä tuli kotiin ja laittoi lapsille teetä.
— Eikö Aimo ole tullut? — kysyi hän. Pojat katsoivat kysyvästi
Miaan.
— Vai ei ole tullut. Kunhan ei vaan poliisi olisi vienyt, — sanoi emäntä.
Sinä yönä lapset nukkuivat rauhattomasti. Rosvot ja poliisit olivat aina ahdistamassa ja Aimon rotta kasvoi karhun kokoiseksi pikku Mian unessa.