Seuraavana aamuna tapasivat pojat Aimon riemusta säteilevänä.
— Oliko pommitus? Olitko sinäkin? Eikö tullut poliisi? Oliko teitä paljon? — sateli kysymyksiä. Aimo katsoi heihin kuin sankari pelkureihin. — Mitä te jäniksenpojat sillä tiedolla teette? —
— Sano nyt! Olitko sinäkin ja heititkös sinäkin? —
Samassa ilmestyi poliisi pihaan ja Aimon naama muuttui ihan valkeaksi. Pojat tuijottivat mieheen suu ammollaan ja juoksivat sisään. Aimo perässä ja poliisi kintereillä.
— Täälläkö se emäntä asuu, joka eilen kävi ilmoittamassa siitä huvihuoneen pommituksesta? —
— Täällä, — sanoi vanha emäntä.
— Huvimajan akkunat on kivillä rikottu ja muutakin koiruutta ovat poikaviikarit harjoittaneet. Illalla kun meidän miehemme siellä vahtia pitivät, oli kaikki hiljaista. Vasta yöllä oli tehty tepposet. No, emäntä, olivatko nämä pojat kotona viime yönä? —
— Kotona olivat, — sanoi vanha emäntä katsoen kiinteästi Aimoon, joka pysyttelihe toisten poikien takana.
— Eikö kukaan ollut poissa? — kysyi poliisi vielä uudestaan.
— Minä en niin tarkoin tiedä, mutta ei suinkaan, — sanoi emäntä.
Pojat vilkkuivat Miaan, vaan hänkin oli vaiti.