Niin kävi kuin Anni sanoi: ahnas hauki nieli sileän salakan.
* * * * *
Paavo puuhasi entistä kiihkeämmin maalarien työlakkoa. Runoilija liehtoi työväen äänenkannattajassa taistelu-intoa haluttomiin, joilla oli suuret perheet elätettävänään ja nälkä edessä niin pian kuin ansiot ehtyisivät. Paavo piti puheita aatteista ja vapaudesta, verenimijöistä ja työväen liittoutumisesta.
Kaupungissa rakennettiin kahta suurta taloa, joista riitti työtä koko kaupungin maalareille kesäkuukausiksi. Maalarit tahtoivat päästä päiväpalkoille, mutta rakennuttajat tarjosivat työtä urakalla. Asia muuttui kireäksi töitten kiireellisyyden vuoksi.
Eräänä iltana huomasivat lakkolaisten asettamat vahdit työmaalle saapuneen vierasta väkeä ja asettuneen puolivalmiisiin huoneisiin asumaan. Pahaa aavistaen he kysyivät yövahdilta, mitä miehiä nuo olivat.
— He, niitä Helsingin maalareita, — sanoi mies.
— Vai niitä! — Paavo hyppi vihasta ja koko miesjoukko sadatteli.
Pidettiin neuvottelu.
— Kaihan käsittävät, kun asian kuulevat. Työmiehiähän hekin ovat. —
— Elleivät ymmärrä muuten, niin kyllä tuo opettaa, — sanoi muuan mies, jolla oli nyrkit kuin moukarit.
— Rökitetään heitä! — huusivat useat.