Maisteri Harju ei voinut irroittaa katsettaan nuoresta naisesta. Hän tahtoi nähdä silmien liekinnän nyt juuri, kun täyteläiset huulet myhäellen avautuivat ja kuoppaset poskilla katosivat ilmestyäkseen heti jälleen.
Holhoojan katse vaikutti Katriin elvyttävästi. Hän omisti sen kuin yksinomaisena oikeutenaan, ja silmien liekki syttyi hetkeksi tehden holhoojan onnelliseksi. Mutta se peittyi samassa luomien alle laisinkaan koskettamatta miehen ikävöivää ja pyytelevää katsetta.
Mutta Katri oli hyvin herkkä vaikutuksille, ja holhoojansa parissa hän oli viime aikoina muuttunut yhä vapaammaksi ja läheisemmäksi.
— Täällä on hyvä olla. Ei tämän huoneen vuoksi. Onhan täällä kamalaa, mutta teidän vuoksenne.
— Kuinkas muuten! Sitä vartenhan minun tapaiseni miekkonen on olemassa.
— Että minun tapaiseni tyttösen olisi hyvä olla.
— Juuri niin.
— Niin, siitä minä pidän — niin äärettömästi. Maailma on niin hyvä.
— Kun se antaa teille uuden osan.
— Niin ja senkin vuoksi, että joku sen lukee ja antaa arvostelun.