Kun poika oli mennyt, istui maisteri Harju liikkumattomana tuijottaen eteensä. Äkkiä hän nousi ja otti näytelmän, sulki akkunan ja alkoi selailla. Hän syventyi lukemaan järjestään ja teki muistiinpanoja.
Kirjamies oli aivan sekaisin. Oliko tämä nyt näytelmä? Ei, se oli elävä elämä ja häntä itseään läheltä hipaissut kohtalo ja kuka tiesi kuinka läheltä se vielä leikkaisi.
Samalla hän johtui miettimään, kuka oli tekijä. Katri se ei ollut. Tyyli oli kehittynyttä, vaikka asu näytelmäksi oli epätasainen, pahoja aukkoja joka näytöksessä, mutta jännitys rakensi kuitenkin siltoja. Luonteet olivat selvät.
Katri oli nähtävästi osannut inspiroida.
Seuraavana iltana hän soitti rouva Kaaren ovikelloa täsmälleen yhdeksältä.
Katri ei ollut vielä tullut teatterista.
Maisteri Harju kertoi näytelmästä, mutta rouva Kaari ei tiennyt sen kirjoittajaa.
— Ettekö aavista? — kysyi maisteri.
— Kyllä. Taavi Arvo oli täällä käynyt eräänä iltana, ja he olivat keskustelleet hyvin kiihkeästi. Tulin kotiin sinä iltana myöhään ja tapasin Katrin vielä valveilla. Toverit teatterissa ovat melkein varmat, että Taavi Arvo on tekijä.
— Entä Katrin suhde tekijään? Minusta tuntui…