Rouva Kaari oli järjestänyt tanssia illan ratoksi, ja Katri pyöri lattialla. Kuumana ja onnesta säteilevänä hän vähä väliä istahti holhoojansa viereen keskeyttäen miesten puhelun.
Maisteri Harju huomasi heti Taavi Arvon vakavasti kiintyneen Katriin, mutta tytön suhde Arvoon jäi hänelle hämärään. Katri nautti nykyhetkestä ollen onnellinen illan tuloksesta ja varmuudella anastaen voittonsa itsestään selvänä asiana.
Kaiken tämän ohella kasvoivat Katrin menot moninkertaisiksi, ja maisteri Harju sai ottaa pankkiin talletettuja varoja Katrin uusiin pukuihin ja ylellisempään elämään, Kirjamies itsekin hälyytettiin omasta rauhallisesta sopestaan ja pakotettiin tuon tuostakin istumaan iltaseuroissa.
— Miksi holhooja on laihtunut niin kovasti viime aikoina? — kysyi
Katri tehden äänensä huolestuneeksi ja matkien äidillistä hellyyttä.
Teatteri oli tytölle mennyt arkielämäänkin. Hän väritti vahvasti kaiken puheensa. Maisteri Harju mutisi jotakin työstä sanoen:
— Ne teidän iltaistumisenne eivät sovi minulle vanhalle miehelle.
— Täti, onko holhooja vanha? Minä en osaa sitä arvostella. Holhooja on minulle aina sama, ei vanha eikä nuori — kuin kallio, johon ei aika vaikuta. Minun kallioni, — lisäsi hän niin herttaisena ja suloisena kiikkuessaan maisteri Harjun edessä tuolilla, että holhoojan täytyi sulkea silmänsä ja väkisinkin kääntyä pois.
— Oletteko sairas? — huudahti tyttö huolestuneena tosissaan. — Poskenne ovat painuneet syvälle, ja parran sänki pistää esiin, vaikka kuinka ajelisitte. Teidän pitää kertoa, oletteko sairas? Minä tulen hoitamaan. Minä tulen kaikissa tapauksissa pitämään teistä huolta. Tämä ei sovi! — intoili tyttö.
— Kaipaan tupakkarauhaani ja kirjojani. Tässä on rahoja pankista, älkää tuhlatko niin paljoa, omaisuutenne on joutunut pahaan vaaraan. Vähemmän pukuja, vähemmän pitoja, hevosia ja muuta komeutta.
— Ei, vaan enemmän, enemmän. Minä tahdon todellisuudessa elää yhtä komeasti kuin näyttämöllä, Voi, holhooja parka, minä olen varmaan hirmuinen!