— Niin, mutta sellainen mahtiasema! Voi rakentaa teatterin vaikka itseään varten.
— Levähtäkää toki hetkinen, pikku emäntä, — kehoitti Laine vaatien
Katria istumaan.
Harjoitukset alkoivat kuudelta, ja näyttelijäin piti poistua pian päivällisen jälkeen.
Katrin vuoro oli esiintyä vasta viimeisessä näytöksessä, ja hän jäi siis vieraalleen seuraa pitämään.
— En ole voinut teitä kunnolleen kiittää kukista, — sanoi Katri toisten mentyä. — Ne olivat niin äärettömän kauniita!
Laine vain katsoi tyttöön tarttuen pikku sormeen.
— Se tekee kipeää, — sanoi Katri kiskoen sormiaan.
— Te teette minulle vielä pahemmin kipeää. Kuinka kauvan minä olen tuomittu odottamaan?
— Älkää tehkö minusta pilkkaa, herra Laine. Minä olen pikku tyttönen, enhän minä voi olla mitään teille.
— Juttua, — sanoi Laine huitaisten kädellään ja sammuttaen savukkeensa tuhkavadille. — Kun minä tahdon, niin ei siihen ole kellään mitään sanomista, — lisäsi hän jyrkästi. — Jos minä nyt olen päättänyt ottaa teidät, niin minä otan.