— Ei se mitään, vanhuutta vain, — sanoi maisteri Harju.
— Voi, älkää sitä koskaan enää uskotelko minulle! Te olette nuori, niinkuin muutkin miehet teidän iällänne. Ja minua melkein harmittaisi oma saamattomuutenne ja vaatimattomuutenne, ellen teistä pitäisi niin äärettömästi.
— Älkäämme liioitelko. Joko olette käyttänyt sitä paperia, jonka lähetin?
— Jo tietysti, meidät on kuulutettu. Eikö se ole käynyt kädenkäänteessä? Minä en osaa vielä itsekään oikein uskoa.
— Onneen?
— Niin, tähän onneen.
— Milloin vihitään?
— Niin pian kuin suinkin.
— Ja sitten asetutte tänne?
— Lähdemme matkalle Skandinaviaan.