— Katri, sinun pitää oppia ruotsia, — sanoi hän pitäen häntä lujasti kädestä.
— Niin aionkin, — muistutti Katri. — Nyt on hyvä tilaisuus, saan Ruotsissa harjoitusta ja itse voin lukea. Ymmärrän kyllä helppoa novellia ilman sanakirjaa, mutta se puhuminen!
— Puhua sinun pitää osata. Sinun ääntämisesi on huono.
— Minä en ole vielä ennättänyt lukea kieliä juuri ollenkaan. Nyt minä aloitan ja sinä, Valto, opetat.
— Jos sinä vain suostut … ja samalla hän yritti suudella, mutta
Katri väisti.
Vanhukset olivat jääneet asemalle, ja nuoripari oli kahden.
— Katri, sinä et saa olla ylpeä, minä voisin…
— Mitä sinä voisit? — Katrin silmät välähtivät eikä mies osannut vastata. — Miksi minä olisin ylpeä? Sinä olet ottanut minut niskoillesi ja saat kantaa yli virran.
— Yli elämän virran, pikku vaimoni! — Miehen äänessä oli hellyyttä ja onnen täyteläisyyttä. — Minä olen sinusta ylpeä, rakas lapsi.
— Ja minä sinusta, Valto.