— En, niistä en välitä enkä niitä käsitä. Katri oli nyreä painautuen omaan nurkkaansa.
— Sinä olet lapsi. Minulla on jo kappale elämää takanani. Katsohan, pikku Katri… Ei, tämähän on sulaa hulluutta ja minä puhun itseni pussiin, etkä sinä tyytyisi sittenkään.
Katri nauroi ja Valto otti hänet syliinsä. Heidän rakkautensa rakensi sanattoman sovun ja ymmärryksen.
Matka kävi Karungin kautta, ja puoleksi sairaina väsymyksestä ja valvomisesta he saapuivat Tukholmaan päästen vaivoin erääseen Drottning-kadun hotelliin.
Katri oli sangen tyytyväinen, mutta Laine manasi hirveitä hintoja ollen melkein huonolla tuulella.
— Niillä hinnoilla pitäisi ja saada Grand-hotellissakin kaikkein hienoin asunto, — sanoi hän liittäen arvosteluunsa vahvan voimasanan. — Olinhan minä selvillä hintojen noususta, mutta tämä on sentään liikaa. Aioin ostaa sinulle ruusuja huoneesi ratoksi, mutta kun pyysivät viisikymmentä kruunua muutamasta nupusta, niin ei sitä enää voi sietää. Ja entä hedelmät! Pieni, mitätön vasu rypäleitä ja Australian omenia maksaa sata kruunua.
— Mennään Suomeen ruusuja ja omenia ostamaan, — sanoi Katri. —
Muuten en minä niitä kaipaa ja hauskempi on, ellet niistä puhukaan.
Laine veti taskustaan kotelon ja läheni Katria.
— Jos tyttöni on minulle oikein hyvä, niin saa koreita. Avaappas tämä, — sanoi Laine laskien kotelon Katrin helmaan hänen istuessaan nojatuolissa "näköorrella". Tämä oli heidän huoneeseensa kuuluva parveke kadulle päin.
Katri otti kotelon, hypähti pystyyn ja astui huoneeseen. Hän avasi kannen ja jäi vähäksi aikaa sanattomaksi.