— Suuremmoinen, loistava kapine! — huudahti hän sitten.
— Luulisin toki. On sillä hintaakin sen mukaan. Viisituhatta kruunua, kyllä se riittää pienestä kaulakoristeesta. Ne ovat oikeita jalokiviä, minulla oli ammattimies valitsemassa ja työ on ensiluokkaista. No, tyttönen!
— Minä en voi sitä käyttää, — sanoi Katri.
— Mitä ihmettä…!
— Minulla ei ole pukuja, joihin tämä soveltuisi, — selitti Katri katsellen somaa valkeata pumpulipukuaan.
— Hanki hiivatissa! Laineen rouvan pitää olla komeasti puettu.
— Kuka täällä tietää, keitä me olemme?
— Oho, luuletko sinä minua pelkäksi nurkka-Jussiksi? — innostui Laine. — Jahka tässä keritään, niin kyllä sinulle näytän! Olin minä luullut ansainneeni kiitoksen, — ja Laineen äänessä kuulosti nyrpeyttä.
— Kiitos, Valto! — huudahti Katri. — Anteeksi, että unohdin.
— Ei kestä, — vastasi Valto entistä nyreämpänä, mutta samassa hän kääntyi ympäri kantapäillään ja harppasi Katrin eteen huutaen tulistuneena: — Suutele minua!