Katri nauroi ja väistyi.
— Suutele minua! — huusi Valto yhä kiihkeämpänä.
Katri lakkasi nauramasta ja pysähtyi jäykkänä, liekehtivin silmin.
— Mitä teatteritemppuja tuo on? Suutele minua iloisena ja tyytyväisenä, niinkuin pikku vaimon sopii!
— Ole hyvä ja ota pikku vaimon suutelo, — vastasi Katri seisten yhä paikallaan.
Laine kumartui hänen puoleensa, kosketti huulillaan otsaa ja poistui huoneesta.
Katrin sydän jyskytti rajusti ja hänen kätensä oli puristunut nyrkkiin hameentaskussa. Vaikeata oli hänen ollut estää sitä nousemasta työntämään miestä luotaan. Kun Valto poistui, hengitti hän raskaasti, huohottaen helpotuksesta, eikä tyyntynyt, ennenkuin näki, ettei Valto palannut.
— Se oli huono enne! — sanoi hän itsekseen puoliääneen, niin kiihkeä oli hänen mielentilansa vieläkin.
— "Pikku vaimo", kyllä minä näytän. Toista kertaa hän ei suutele minun otsaani. "Teatteritemppu" — se se oli teatteritemppu, suudella otsaa…!
Hän riensi kaupungille, kulki katuja umpimähkään välittämättä minne joutui, katseli akkunoita, ihaili kankaitten värejä ja kristallien ja hopeakalujen siroja muotoja, seurasi hienosti puettuja naisia tehden havaintoja heidän liikkumisestaan, heidän tavastaan pysähtyä akkunan eteen ja käydä sisään ostoksille. Katri seurasi mukana, kyseli hintoja herättäen huomiota huonolla ruotsinkielellään. Se harmitti häntä, ja sitten koko leikkiin kyllästyneenä hän otti auton ja ajoi takaisin hotelliin.