Valto oli huoneessa ja otti hänet syliinsä, aivan kuin ei mitään olisi sattunut. He unohtivat pitkässä suutelossa maailman harmeinensa.
Nyt Valto oli hyvällä tuulella, kertoi puhelleensa tuttavien kanssa ja sopineensa illanvietosta. Ensin piti mennä ostoksille, laittaa rouva hienoksi.
— Minulla ei ole halua, — sanoi Katri.
— Se on minulle suuri riemu, kun saan ostaa sinulle ihan kaikki, alusta loppuun pukea sinut, että olisit aivan omani, — puhui Valto suudellen hänen kaulaansa.
— No mennään sitten! — myönsi Katri huumaantuneena. — Rakas, hyvä poika, osta minulle kaikki, minä teen, mitä tahdot, ja olen taaskin ylpeä Valtostani, komeasta Valtostani.
— Mikä kumma sinussa huumaa minut, tekee ihan hulluksi, en tunne enää itseäni, olen kuin lankavyyhti sinun käsissäsi, pikku vaimoni, pikku Katrini!
He ajoivat kaupungille ja aterioivat eräässä laitakaupungin ravintolassa saadakseen olla aivan vapaita välittämättä ympäristöstä.
Viereisessä pöydässä oli vallaton seurue naisia ja puolihumalaisia miehiä. Eräs naisista heitti pureskelemansa kukan Valton eteen pöytäliinalle, samalla kun ohitse astuen poistui salista.
Katri kuuli hänen sanansa "Päivää", jonka hän lausui selvällä suomenkielellä. Valto kääntyi suuttuneena ympäri, mutta nainen poistui taaksensa katsomatta.
— Miksi et kutsu häntä takaisin? Hän oli suomalainen, ihan varmasti, ja niin tutunnäköinen.