— Matkustaisinko nyt? En, silloin olisi ero teatterista tuossa paikassa selvä.
— Lapsi kulta, yritä sopia Valtosi kanssa. Minä en tiedä muuta neuvoa.
— Mahdotonta. Se uusiintuu, lykkäys merkitsee vain pahempaa loppua.
— Etkö sinä voisi järjestää noita päivällisiä? — kysyi rouva Kaari viattomana.
— Minäkö ne järjestäisin? Yhtä hyvin voisin nostaa tämän talon perustuksiltaan.
— No, no, emännöitsijäsi tekisi työn, sinä olisit olevinasi touhussa, niinhän tavallisesti on.
— Sitä en tahdo, en siedä sitä ajatustakaan, että olisin Valtoa varten olemassa ja hänen kyökkiään pönkittämässä.
— Katri, tuohan on käsittämätöntä. Olethan sinä lapsi, mutta avioliitto ei ole leikinasia eikä mielivalta sovellu elämän ohjeeksi. Sinä olet miestäsi varten.
— En, minä olen teatteria varten ja siinä pysyn! — huusi Katri.
— Olemme sitten eri mieltä enkä minä käsitä, miksi menit naimisiin.