— Tukkukauppias Laine on puhunut teille minun erostani teatterista. Minä en suostu vapaaehtoisesti luopumaan urastani, mutta jos te minut heitätte täältä, niin lähden suoraa päätä.
Johtaja kohautti hartioitaan ja hymyili.
Katri tuskin tiesi sinä päivänä, mitä hänen ympärillään tapahtui. Kaikki kietoutui sameaan sumuun, jossa hän haparoi turhaan tarttuakseen johonkin tuskassaan ja hädässään.
Taavi Arvo, huomaten hänen erikoisen mielentilansa, veti hänet väliajalla näyttämöllä syrjään.
— Mitä on sattunut? Olet niin levoton. Katrin sanat syöksyivät koskena ja ryöppynä sytyttäen toverin suuttumuksen.
— Ei vielä, ei vielä ole sinua myyty. Sinä et ole yksin, sinua ei nujerreta. On niitä, joilla…
Taavi Arvo rauhoitti Katria, puhui vakuuttavasti ja maltillisesti, kunnes sai hänet uskomaan, ettei kaikki vielä ollut menetettyä. Harjoitusten päätyttyä hän pyysi saada puhutella johtajaa, joka auliisti kertoi herra Laineen vaatimuksesta.
— Näkyy olevan jyrkkä herra, lupasi lahjoittaa teatterille tuntuvan summan, mutta rouvansa hän vaatii vapaaksi — mieluimmin heti, jos se vaan hyvin käy päinsä.
— Entä te, johtaja, mitä vastasitte?
— Kahden asia, kolmannen korvapuusti. Jos ne kaksi ensin ovat selvillä keskenänsä, on täällä niinkuin olla pitää. Me emme suosi skandaaleja emmekä riitaisuuksia. Laine tuntuu olevan rettelöinen mies ja Katri rouvalla kova edessä.