Illasta tuli erittäin vilkas ja hauska yhdessäolo, joka Katrille oli ensimäinen tässä "kodissa". Ja toveriensa jakamattoman hyvänsuopuuden kannattamana hän vapautui siitä raskaasta elämän taakasta, joka pitkin päivää oli ahdistavana painanut.

Laine ei väistynyt hänen luotaan ja oli toverien mielestä liikuttavan hellä ja huomaavainen.

Kun vieraat olivat menneet, pysyi Valto yhä herttaisen kohteliaana ja huolehtien Katrin mukavuudesta palveli häntä omakätisesti.

Katri oli tahtonut paeta omaan huoneeseensa, mutta siihen hänellä ei ollut tilasuutta, ellei tahtonut olla loukkaavan jyrkkä.

Oli jo aamuyö ja väsymyksen vaimentamana hän antoi miehensä hellyyden tuudittaa itsensä uneen. Mitään ruumiillista vastenmielisyyttä hän ei tuntenut.

He elivät jälleen muutamia viikkoja rakastavaisina, Katri antautuen samalla taiteensa lumoihin, ihan kuin jakaen omaa elinvoimaansa, Laine puuhaten asioissaan ja valmistaen yllätyksiä Katrille.

Katri oli joka hetki piiritetty kiireellisellä työllä ja kuumeisella huvielämällä, joten ei jäänyt kuin harvoja levon hetkiä, jolloin hän ruumiillisesta uupumuksesta nukkui.

Hän oli nuori, ja ylellisyys on huumaava elämänlisä. Oma auto, kalliit puvut ja ensiluokkaiset huvit, imarteleva huomaavaisuus julkisuudessa ja sitä seuraava vastakaiku yksityisessä seurustelussa otti hänet kokonaan valtoihinsa.

Näyttämöllä hän pani paljon huomiota kulloinkin saamansa osan loistoisaan ulkoasuun ja remuavaan vaikuttavaisuuteen. Osaksi hän oli liian nuori syvällisempiin osiin, osaksi oli kehitys epäkypsää ja pinnallista, levottomana holhokkinsa taiteessa esiintyvistä puutteista uskoi maisteri Harju niiden kuitenkin johtuvan vain hänen uuden loisteliaan elämänsä häiritsevästä vaikutuksesta.

11.