— Et sinä ymmärrä yhtään mitään! — huudahti Katri. — Vaikka sinä olisit mikä ja kuka, kun sinä vaan olet sinä, niin rakastan sinua aina ja ijankaikkisesti. Minä oikein toivon, että sinulla olisi vikoja. Niitäkin minä rakastaisin.
Katri liikahti maltittomana. Alpre sanoi tyynesti ja synkkänä:
— Laine rakastaa sinua. Hänen epätoivoinen tekonsa on sen ilmaus.
— Niin, se on kyllä totta.
— Häntä on kohtalo lyönyt.
— Miten sinä tarkoitat?
— Teidän liittonne oli sinunkin puolestasi ainakin näennäisesti rakkausliitto.
— Minä en silloin tajunnut, mitä rakkaus on! -huudahti Katri.
— Hän ei voinut ottaa sitä lukuun. On hyvin luultavaa, ettei Laine selviä tunteestaan koskaan.
— Eihän se ole onnettomuutta. Kun oikein rakastaa, tulee uudeksi ihmiseksi, elämä on kallisarvoista ja siitä jalostuu, — sanoi Katri vilkkaasti.