— En luule Laineen kuuluvan niihin ihmisiin, joita tunteet voivat kurittaa sentapaisiksi. Pikemmin hän muuttuu päinvastaiseen suuntaan.
— Alaspäin, sitäkö tarkoitat?
— Niin, rakas, intohimo hänenlaisellaan miehellä hakee tukea mahdottomuuksista, vaatii uhallakin sitä, mitä ei ole vastapuolen vallassa antaa, rikkoo omatkin elinmahdollisuutensa ja jouduttaa väkivallalla tuhoaan.
— Olenko minä työntänyt Laineen sille tolalle?
— Tietämättäsi. Rakkausasiat ovat niin arvaamattomia. Minäkin luulin, että sinä olit vakavasti kiintynyt.
— Sinun olisi pitänyt estää.
— Minä olin siinä asiassa jäävillinen liiaksikin — rakastin sinua enkä voinut luottaa itseeni. Pelkäsin häiritseväni sinun onneasi, — selitti Alpre kohdaten Katrin hartaan katseen.
— Rakas, kuinka suuri sinun tunteesi on, ja kuinka se on toisenlainen kuin Laineen! Minähän en voinut luopua sinusta. Heti kun olin selvillä itsestäni, heitin kaikki, ei mikään olisi voinut minua pidättää!
— Unohdat, että minun onneni vaati tuota ehdottomuutta. Otaksutaan, että olisin ollut sidottu. Mitä olisit tehnyt?
— Olisin vietellyt sinut, tehnyt hulluksi ja vienyt mukanani. Et tiedä, mikä sysihauta minä olen. Ja kaikki on sinun syysi, syvien ja viisaiden silmiesi syy! — intoili Katri kietoen käsivartensa rakastettunsa kaulaan. — Tuomitse minut, sen olen ansainnut, olen pahempi, paljoa huonompi kuin Laine näissä asioissa.