Hän kääntyi lähteäkseen huoneesta, mutta Katri pidätti häntä.

— Anna minun mennä! — pyysi Laine.

— Sinun suuri surusi ja uhrauksesi masentaa minut. Ehken jaksa sitä kestää.

— Katri!

— Ei, Valto, minä olen kaikesta sielustani kiintynyt Alpreen, mutta enhän olisi nainen, ellei sydämeni vuotaisi verta sinunlaisesi miehen vuoksi.

Laine likisti hänen käsiään ja suuteli niitä jättäen hänet äkkiä kätkeäkseen tuskansa ja estääkseen sitä puhkeamasta.

20.

Katri oli tämän jälkeen aivan rauhallinen ja nukkui toisinaan lyhyitä kuuroja.

Alpre ja nuorukaiset olivat iloisia yltyen toisinaan kovaäänisiksi kuin vallattomat pojat.

Katri hymyili heille ja sanoi heitä poikanulikoikseen yrittäen ottaa osaa heidän iloonsa. Mutta silloin hän aina sai kalliisti maksaa hetken riemun kärsien sietämätöntä hermosärkyä sydämessään, tuskin voiden hengittää.