— No, no, ei arkuus haittaa, liika on sentään liikaa, se tuppaa jo äköittämään. Eiköhän se Eetu nulikka ja pappilan herra ole sanoneet sinulle sitä samaa? Nättihän sinä olet.
— Ei se kehenkään kuulu! — sanoi Katri heittäen niskojaan ja hypähti toiselle kivelle.
— Älä nyt kiirettä pidä. Minulla on vielä puhumista. Mitäs sanoisit, jos tekisin sinusta Kaivolan emännän?
— Älkää pilkatko! — huusi Katri.
— Ei, mutta oikein totta, olenko minä koskaan sinua narraillut, katsellut olen ja aina kaukaa, ja sittenkin sinä pelkäät.
— Kun te aina katselette sillä tavalla.
— Milläs tavalla minä sitten katselen?
— En minä osaa sanoa.
— Tule nyt ja anna kättä, niin teemme hyvän sovinnon. Kun nyt kerran on juttusille ruvettu, niin anna kättä.
Katri heitti nuoran kädestään, oli niin hullunkurista sitä pidellä, aivan kuin Kaivola olisi ollut nauta. Taisi olla oikea ihminen.