— Luulen, että kyllä se vie! — sanoi mies.
— Kuoletteko? — huudahti tyttö tarttuen äkisti ja varomattomasti terveeseen käteen.
— Tahdotko tehdä minulle mieliksi?
— Tahdon, tahdon!
— Suutele minua.
Katri kääntyi pois.
Kyyneleet valuivat miehen poskille ja hän sanoi tukehtuneella äänellä:
— Minä kuolen ehkä piankin eikä kukaan naisihminen ole minua vielä rakastanut eikä suutakaan antanut. Olen vasta kahdenkymmenen viiden vanha.
— Eikö kukaan ole teitä säälinyt? — kysyi Katri, kääntäen kasvonsa sairaaseen ja nähden hänen itkevän. — Te osaatte itkeä! — huudahti hän läheten sairasta.
— Minä olen syypää teidän onnettomuuteenne, ja tahtoisin olla teille oikein hyvä! — jatkoi hän lämmin sointu äänessään, joka teki sairaan onnelliseksi ja sai unohtamaan kovan kohtalon.