Maisteri sanoi: — Kaivolan tila on hyvin vaarallinen.
— Minkä vuoksi? — kysyi Katri kiihkeästi.
— Lääkäri sanoi, ettei hän oikein voi saada syytä selville. Haava ei missään tapauksessa ole kuoleman syynä, jos niin tapahtuukin, pikemmin sitten hänen yleinen heikkoutensa ja veren vähyys.
— Kaivola ei ole vahva! — sanoi Katri kuin itseksensä. — Hän on niin köyhä, ei kukaan hänestä pidä.
— Hän pyysi sinua tulemaan sinne Kaivolaan.
— Nytkö?
— Kohta kun olen tullut sieltä takaisin. Kaivola lähetti hakemaan nimismiestä ja tohtori jäi sinne odottamaan. Kysymyksessä on testamentti. Kaivolalla ei ole läheisiä perillisiä. Isä ja äiti olivat ulkokuntalaisia ja nähtävästi ilman sukua. Kaivola on perinyt heiltä talon aivan yksin ja määrää siitä nyt mielensä mukaan.
Katri meni Kaivolaan iltahämärässä ja vietiin heti sairaan kamariin.
Kaivola ojensi hänelle kätensä ja hymyili, ja Katri tarttui siihen istuen tuolille sängyn viereen. Olihan täällä niin tutunomaista. Samanlainen kamari tuvan päässä kuin hänen kotonaan. Samanlainen ruskea piironki oviseinällä ja akkunan pielessä peili, sellainen vanhanaikainen, kultapuitteinen, kaksi akkunaa ja vuode.
Kaivola ojensi hänelle vasenta kättään, oikea oli nyt sidottu, ettei se liikkuisi ja vaikuttaisi häiritsevästi haavaan.