— Oliko tämä kuolema? Oli, se oli kuolema! — sanoi hän itselleen eikä kuitenkaan uskonut, että Kaivola oli kuollut.
Ihmiset tulivat ja hoitelivat Kaivolaa antaen Katrin olla. Kaikki olivat itkettyneitä ja hiljaisia. Tuotiin kuusia ja avattiin akkunat ja keskelle kuusia laitettiin Kaivolalle lepotila.
Maisteri Harju tuli hakemaan Katria ja vei hänet huoneeseensa. Siellä Katri tahtoi päästä selville, mutta ajatukset olivat kuin lukossa. Elleivät ne ajatukset aukeaisi ja jos hänen täytyisi olla kuin tönkkä, niin miten hän voisi elää? Kuolema voisi tulla niinkuin oli tullut Kaivolalle, ja silloin täytyi tietää. Kuolema vaati elämän sellaisen, missä ei ollut valhetta mitään, ei vääryyttä yhtään, ei salaista hymyäkään.
Äkkiä hän pysähtyi mietteissään ja näki ajatuksissaan kysymyksen:
— Miksi Kaivola kuoli? kuin tulikirjaimilla piirrettynä. — Miksi
Kaivola kuoli?
Nyt hän ei enää voinut viipyä yksinäisyydessä ja kiihkeällä innolla hän kysyi maisteri Harjulta:
— Miksi Kaivola kuoli?
— Tapausten kulun kyllä tunnen ja tiedän kaikki mitä Kaivolan elämässä sitä ennen on ollut. Siinä on paljon sellaista, mitä sinä et vielä ymmärtäisi. Voinhan kuitenkin sanoa, että Kaivolan elämä oli kohtalokas.
— Mitä se merkitsee? — kysyi Katri.
— Hän sai elämällään ja kuolemallaan maksaa hetken hairahduksen…
— Hän kertoi … yritti Katri sanoa, mutta vaikeni samassa.