— Totta kai.
— Sellainen tyttö — luuta, tukkaa ja silmiä. Peijakas! — intoili
Tuomas.
2.
Miina ruokki Katria, antoi eväitä ja ostetun kankaan ja muita ompelutarpeita.
Miina vilkaisi kirjoihin ja huomattuaan ne maailmallisiksi ei pistänytkään koppaan, otti pois paperista ja pani vanhan postillan sijaan.
— Tota kun syö, aivan kuin ei olisi oikeata ruokaa koskaan nähnyt, — ihmetteli Miina.
Tyttö nyökkäsi ja puri vahvat hampaansa mahtavaan leivänviipaleeseen antaen voille ja paistille iloisen matkan laihan kaulansa kautta tyhjään vatsaan. Makea liemi ja sokerikakku teki hänet vallan autuaaksi.
— Missä minä olisin tällaista muualla syönyt, — selitti tyttö nauttien ruuasta.
— Syö, syö, hyvästä sydämestä se on suotu, syö, että lihoisit.
Katri nauroi.