Pouta laski hitaasti aseen, ensin epäröiden, mutta hiljaisuuden ja Virvan maltillisuuden voimasta täydellisesti alistuen, ja katsoi tovereihinsa sanoen:
— Aseet pois, toverit!
Miehet tottelivat nopeammin kuin olisi luullut, tullen järkiinsä.
Virva oli jälleen siirtynyt omaan ryhmäänsä eikä Pouta ollut ennättänyt saada häneltä katsettakaan.
— Entä vahdit? kysyi Porras neuvottomana Poudalta.
— Lähettäkää pois. Kaikki on narripeliä! ärähti hän kääntyen omaan joukkoonsa.
Porvarit olivat liittyneet ryhmäksi vasemmalle ja sosialistit oikealle.
— Nyt tuli selvä pesäero, sanoi Hirvi. — He saivat tuta hiukan hampaita ja säikähtivät. Pelko on hyvä herra eikä se rengillekkään pahaa tee.
— Ei olisi pitänyt hellittää, pahotteli Porras.
— Emmehän voi ruveta ihmisiä tappamaan! sanoi Pouta yhä hermostuneena ja tuskan raatelemana. Hän olisi tahtonut mennä vaikka tuliseen pätsiin päästäkseen tästä katkeruuden myrkystä, joka häntä raateli.