— Nyt on mentävä torille sitä Valtarin asiaa liehtomaan, puhui Hirvi, sillä hänellä oli aina selvillä taistelun juoni, jos se toisilta sattui katkeamaan.
— Siinä on sitkeä mies, joka ei sorru, kehui muuan nuori mies lyöden Hirveä olalle. — Ei niistä herroista, jänistää niitä, lisäsi hän vilkaisten Poutaan, — kun kovalle ottaa. Tässä on piru aidan raosta tirkistelemässä, kuiskasi hän salaperäisenä tovereilleen. — Se revolveritouhu taisi olla mustasukkaisuuden puuskausta. Pouta on pikiintynyt Auerin vanhempaan neitiin!
— Voi turkanen, kylläpäs nyt kukot lentävät korkealle, aitan katolle laulamaan, ivaili toinen.
— No, sehän se rakkaus.
— Pankaa lujat vahdit lavalle, sanoi Porras läheten nuoria miehiä. — Käsiketjut eteen, jos porvarit pyrkivät puhumaan, ei saa päästää. Nyt puhutaan niin, että silmät mustenee ja korvat soi, mutta tuntosarvet vireillä ja kansan mielialasta selvillä. Puhu sinä, Pouta, ensin, että yleisö jää kuulemaan, me kyllä pidämme huolen jatkosta.
Virvan ympärille olivat kerääntyneet kaikki porvarinaiset ja miehetkin.
— Kuinka sinä olit rohkea, Virva!
— Ja niin levollinen, minä vain en olisi saanut sanaa suustani, kun niin säikähdin, sanoi mahtava rouva Muukka.
— Näittekö, kuinka herra Pouta kalpeni?
— No, niin se oli valkoinen kuin vaate, kun Virva tarttui sen käteen, rupattivat naiset.