— Millä oikeudella te…?
— Rakkautemme oikeudella. Toisinaan täytyy uskaltaa sellaistakin, mikä ei ole aivan säädyllistä eikä siroa. Mitä minun oikeastaan pitäisi pelätä? Sovinnaisuuden olemme jo sivuuttaneet ja alkaneet oman elämämme — eikö totta?
— Ehkä nyt alkaa oikea traagillisuus, ivasi Virva hiukan vavisten mielenkuohussaan.'
— Niin, jos te tahdotte tappaa oman ja minunkin onneni, niin voi vielä tragediakin syntyä.
— Mitä te tahdotte?
— Tuo ääni minua pelottaa! sanoi Pouta hiljaa, katsoen tuskaisena Virvaan. — Tiedän hyvin voivanne tehdä vastoin omaa tunnettanne, vaikka siitä saisitte kuolinhaavan, siksi jyrkkä olette ja sydämetön.
— Kun sen tiedätte, miksi uskalsitte?
— Minun täytyi, en voi odottaa!
— Minua huimaa, on niin vaikeata hypätä pyörteeseen!
— Antakaa minulle kätenne!