— Älä vain vaadi minua unohtamaan, minä en tahdo unohtaa.

— Oi, en, en, se on minulle kallista ja kuitenkin tekee surusi minulle kipeää.

He astuivat kadun käytävällä käsi kädessä näkemättä toisiaan sysimustassa yössä. Äkkiä tunsi Virva kätensä kohoavan ja polttavien huulten painuvan sormilleen.

— Aksel, rakas, sinä olet minulle niin hyvä — niin hyvä!

Kuumat kyyneleet valuivat hänen poskiltaan ja nyyhkytys nousi povesta tukehuttamaan sanat.

— Sinä itket! huudahti Aksel laskien käden alas.

— Itken, itken kallista ystävää, täytyyhän meidän erota — erota!

Virva painui serkkunsa povelle nojaten kuumaa otsaansa hänen rinnalleen, nyyhkyttäen kuin lapsi. Nuori mies silitteli hänen kosteita poskiaan, kunnes hän rauhottui.

Virva tunsi hänen sydämensä rajun lyönnin, irrottautui hiljaa, painaen hänen kättään, ja kuiskasi: — Hyvästi, rakas, minä tuotan sinulle liian suurta tuskaa!

Allas sulki hänet rajusti syliinsä ja juoksi sitten kärryihin, jotka heti hävisivät pimeään. Virva tointui hämmennyksestään ja hetken päästä hiukan tyynnyttyään hän vasta tajusi, mitä oli tapahtunut. Hän meni huoneeseensa ja sulki oven saadakseen olla yksin ajatuksineen, jotka laumoittain saarsivat häntä kiistellen hänen olemuksestaan ja tunteistaan.