— Koskee, isä!
— Sinun — se mies — on merkattu — ei voi tulla meidän piiriimme, ymmärrätkös, kuinka mahdotonta se on?
— Eikö se ole ennakkoluuloa, isä?
— Jos sinä siirryt sinne, en minä voi olla — kosketuksissa sinun — teidän kanssanne. Oletko ajatellut sitä?
— Olen.
— Sinun omaisuutesi…
— Isä, ei puhuta siitä, sitä en ole ottanut lukuun.
— Sinä et nyt käsitä, mitä sanot, ja sen vuoksi pyydän sinua punnitsemaan kauan tätä kysymystä. Jätä minut nyt. Sanoisimme ehkä asioita, joita emme tahdo. Minä luotan sinun kunniantuntoosi ja pyydän, älä tapaa häntä nyt toistaiseksi.
— Sitä minä en voi luvata, kuului hiljainen ja varma vastaus.
Isän mefistomaiset kulmakarvat kohosivat työntäen syvät juovat korkealle otsalle ja paksut silmäluomet nousivat, samalla kun silmät avautuivat täydeltä terältä tuijottaen jäykkinä tyttäreen. Hän tapaili sanoja ja hapuili kädellään tuolinojaa ja leuka tärisi pidätetystä suuttumuksesta.