— Ja volverit, lisäsi nahkuri.
— Niin, olkoon menneeksi, heillä on pian kansalliskaartinsa.
Kaupungin pastori astui sisään huolestuneena. Miehet tervehtivät, ja nahkuri selitti pyytäneensä pastoria neuvotteluun, sillä hän oli myöskin tullut hiukan höyhennetyksi sosialistien puolelta.
— Voisiko pastori saada ketään vartioimaan kirkkoa, jos he erehtyisivät, eihän sitä voi tietää.
— Olen ajatellut, että sanan voimalla…, yritti pastori.
— Sanan voima taitaa nyt olla punaisten suussa, väitti Valtari.
— Voin mennä itse.
— Se on oikein, sanoi nahkuri, löi kättä pastorille ja poistui.
Pastori ja Valtari katselivat toisiaan kieroon. Kummankin kutsumus oli perin vastakkaista laatua, niin ettei porvarius eikä punaisten kammokaan voinut heitä liittolaisiksi tehdä.
— Jumalan kiusaamista tämä meno on, sanoi pastori kuivasti. — Kuka ne nyt ruokkii sadat matkustajat?