— Oppirahoja on kaiketi maksettava ja kerran opittava.
— Te uskallatte kovin paljon. On muistettava, että työ on taakka, jota tekijä pyrkii vierittämään pois hartioiltaan ja hyötymään muulla tavalla. Siinä asiassa emme saa luottaa kehenkään.
Poudalla oli terävät sanat huulilla ja hyvä halu alkaa kuuma väittely, mutta hän nieli sanansa ja kuunteli kunnioittavasti.
— Raha ja työ ovat aina vastakkaisia, toinen käskijä, toinen toteuttaja, jatkoi Auer.
— Te sanoitte, herra pankinjohtaja, että ne ovat vastakkaisia.
Eiköhän olisi onnellisempaa, jos ne voisivat olla sopusointuisia?
— Sitä en minä vanhana ja kokeneena usko, en luulisi sen voivan milloinkaan toteutua. Kaikkina aikoina ja eri kehitysjaksoina on aina syntynyt jonkinlainen orjuus. Se tuntuu kuuluvan ihmiselämään niinkuin syntyminen ja kuolema.
— Niin kyllä, mutta tuo orjuus on kuitenkin muuttanut muotoa monta eri kertaa ja jos voimme sitä hivenenkin erältään lieventää ja samalla sulostuttaa elämää, on se tehtävä! sanoi Pouta loistavin katsein.
— Te ette siis aio järjestää liikettänne vanhojen periaatteiden varmalle pohjalle? sanoi pankinjohtaja katsoen tiukasti nuoreen mieheen.
— Minä uskon enemmän uuteen periaatteeseen.
— Tyttäreni on ilmottanut teidän suhteestanne — minulle olisi hyvin rakasta, jos voisin tulevaisuudessa laskea taakkani nuorille hartioille — te olette luonteen mies ja perehtynytkin itsenäiseen työhön — hyvin kallisarvoista — mutta näkökantamme ovat perin vastakkaiset.