Pouta nousi ja kumarsi, sillä pankinjohtaja oli jättänyt tuolinsa nostaakseen erään paksun kassakirjan pöydälleen. Pouta auttoi häntä ottaen kirjan ja laskien sen pöydälle.
Virva nyökkäsi Poudalle ja poistui suurusta valvomaan.
— Katsokaa tätä kirjaa, sanoi pankinjohtaja Auer, — luuletteko yksinkertaisen väkenne koskaan pääsevän tällaisen liikekoneiston salaisuuksien ja monimutkaisuuksien perille? Nämä summat, miltä ne näyttävät teistä?
Pouta katseli kirjan lehtiä ja hänen sydämensä löi rajusti, samalla kun mies hänen edessään kasvoi suuruudessa ja masensi hänet painoisuudellaan, ja koko hänen pieni yritteliäisyytensä siellä kaukana erämaassa tuntui hupenevan mitättömäksi.
— Eikö totta, jos liikkeenne olisi täällä, ette jaksaisi kilpailla?
— Herra pankinjohtaja, minun liikkeeni on lasten leikkiä näiden numeroiden rinnalla.
— Niin luulisin, sanoi pankinjohtaja hymyillen ja mahtava vartalo huojui kuin honka, jonka latvassa tuuli huminoi. — Mutta aate on aina vaarallinen, kun äly ja nuoruus sitä kasvattaa. Minä alotin köyhemmästä kuin te nyt.
Pouta kumarsi hiukan ja katseli kirjaa edelleen. — Aate, näitä numeroita vastaan taistelevana on aate melkein voimaton, merkitsee ylivoimaisia kärsimyksiä ihmisparoille. Mutta ei ole pakko asettua vastaan, luovitaan, mennään hiljaa, aika, työ ja aate yhdessä…
— Voivat siirtää vuoria.
— Ja pääomia, sanoi Pouta hiukan vapautuen painostuksesta katsoen ensi kerran vastustajaansa ja kohtalonsa määrääjää suoraan silmiin.