— Kuinka sinä osaat minusta huolehtia, kuin olisimme olleet jo sata vuotta naimisissa!
— Näkemiin!
— Näkemiin!
XIV.
Kokous oli päättänyt punaisen julistuksen kohtalosta. Se oli luettava kansalle porvarillisten vaatimuksien mukaisesti muutettuna.
Sosialistit olivat raivoissaan syyttäen tappiostaan kaikkea muuta paitsi ei asianmenon luonnollisuutta ja omaa vähemmistöään. Ensimmäiseksi kohdistui heidän vihansa johtajaan, joka ei ollut mukana edellisen illan metelissä eikä nytkään läsnä tärkeässä kokouksessa.
Hirvi oli heittänyt tuon tuostakin kiihkeitä silmäyksiä Auerille päin torin toiseen laitaan, toivoen Poudan saapuvan, vaikkei muuta niin ainakin kuulemaan puolueensa harminpurkaukset ja syytökset tappiosta. Kun Pouta sitten ilmestyi näkyviin, valmisti Hirvi tovereitaan häntä vastaanottamaan.
— Vihdoinkin pääsee mies irti, on kai apaja vedetty, mutta meillä on myöskin mitta täynnä!
— Välipä tuosta, hymähti Porras, — mies saa, minkä pyytää.
Kai asia nyt on kypsä, onhan se sitä koko viikon keittänyt.
Hänen sosialisminsa on kai ollut pelkkää huiputusta, tuollaisten
nietuherrain kalastelua!
Poudan tulo herätti huomiota, ja täydellinen hiljaisuus vallitsi salissa hänen sisään astuessaan. Kaikki tiesivät pienessä kaupungissa, mitä oli tekeillä. Poudan käynti Auerilla ja nuorten peittelemätön tuttavallisuus ja ahkera seurustelu teki ihmiset viisaiksi. Sekin seikka, että tohtori Allas oli lähtenyt kaupungista juuri nyt, kun punaisen julistuksen käsittely ja edellisen illan meteli olisi vaatinut kaikkien läsnäoloa kokouksessa, todisti jotakin merkillistä tapahtuneen.