Syntyi aaltoilua kansanjoukossa, kiisteltiin ryhmissä ja mieskohtaisesti, siirryttiin eri suunnille kuin jonkun salaisen voiman pakottamina. Porvarit ja sosialistit, se oli nyt jaon perusteena tai oikeammin niiden räikeät äärimmäisyydet. Porvarit puhuivat laista ja oikeudesta vanhaan tapaan, mahdollisuuksien ja punnitsevan järjen kannalla pysyen. Sosialistit tahtoivat kumota kaiken vanhan järjestyksen ja tässä lakossa pysäyttää pikkuseikkoja myöten kaiken elämisen koneiston. He tarttuivat kiinni järein kourin, kun kerran oli päästy tarttumaan kymmeniä vuosia muokattuaan alaa työväenyhdistyksissä. He tajusivat hetken tärkeyden täydellisesti ja olivat suurimmaksi osaksi itse sen luojia, mutta laativat kiihkoisen voimalla ja samalla sen sokeudella ohjelmansa nopeaan ja arvelematta, joten se maistui liian paljon vallankumoukselta ja tyranniudelta ja edellytti vähemmän kehittynyttä yleisöä kuin tämän kaupungin enemmistö oli.
Puheiden tulva torilla ehtyi vähitellen ja yleisö hajaantui, ja lakkokomitean piti kerääntyä piakkoin majataloon neuvotteluihin. Nahkuri Karri oli eteisessä, kun Virva ja Pouta astuivat sisään.
— Kylläpä siellä kiehuu kuin muurahaisten sodassa, sanoi Karri.
— Eihän siitä ilman taida kysta syntyä, sanoi Pouta katsellen tunnustelevasti Karria.
— Herra Karri ja maisteri Pouta, esitti Virva. — Mitä te luulette, voiko syntyä vakavia selkkauksia?
— Ei vielä, neiti, kaupungissamme on kyllä paljon laajempia mekkoja kuin tämä minun, kyllä niihin miestä mahtuu, puhui Karri leveästi hymyillen ja ravistaen Poudan kättä tuttavallisesti.
— Maisteri on puhunut kuin mies ja niinkuin kansan omatunto.
— Tuntuu siltä kuin meistä tulisi ystävät, vastasi Pouta avomielisellä tavallaan ravistaen tukevan porvarin kättä.
— Se vapaus taitaa olla ystäviksi tekevää, sanoi Karri ja siirtyi saliin porvarillisten pariin.
— Minä en vieläkään ole oikein selvillä, oletteko täysverinen sosialisti, tarkotan, samaan tapaan kuin meidän työväenyhdistyksemme vai oletteko ehkä vain aatteessa kumouksen mies? uteli Virva Poudalta.