— Kyllä tässä nyt näytetään "hörreille" kurssia! huudahti eräs punakaartilainen.
— Kerrotaan, että Kokkola on poltettu ja Kronstadt vallotettu ja Viapori kapinallisten hallussa, selitti Hilma Roima yhdellä hengenvedolla.
— Niin, oikein, kun kerran valehtelee, niin, pitää valehdella rehellisesti, sanoi Pouta.
Salin perällä oli syntynyt hälinää, huudettiin: Alas senaatti! Alas, alas! kuului yhä voimakkaampana.
— Ei, ei! vastattiin heikommin.
— Suomettarelaiset! kuului huuto.
Pieni joukkue joutui saarroksiin väkijoukon keskelle, ja muutamat nousivat tungoksessa tuoleille ja pöydille huutaen siellä yhä lujemmin:
— Ei, ei!
Melu keskeytyi, sillä ulkoa marssi taaskin osasto punakaartilaisia saliin laulaen ja tunkien yleisön yhä ahtaammalle salissa.
Mikko oli kellistynyt vaa'alle salin nurkkaan istumaan ja torkahtanut. Maija seisoi lähellä vaihdellen ruumiinsa runsasta painopistettä lonkalta toiselle. Tarjottiin kahvia hyvän päivällisen päälle, ja Maijakin sai kupin ja pullaa osakseen. Hän veti sieramiinsa ruskean liemen suloista tuoksua ja hörppäsi lusikalla, pullakin pyörähti tottuneesti kämmenen sisältä hyppysiin ja seuraavassa tuokiossa sen olisi pitänyt upota kahviin, mutta tyytyväisyyden sileys kasvoilla muuttui äkkiä uhraavaksi luopumiseksi, ja Maija vilkaisi torkkuvaan Mikkoon ja tönäsi myhäillen kylkeen: