Tämän pitkän puheen jälkeen tuli Lienalle kova nuuskaamisen halu. Hän sieppasi rasian taskustaan esiliinan alta ja nipisti sieltä hyppysillään vieden ne sukkelaan sieramiinsa…
Aatu näki sen ja sanoi:
— Onhan Liena siellä kaupungissa nuuskaksikin pannut!
— No, häi on! huudahti Liena pyörein silmin, ja veti rasian esiin, koska se nyt kerran huomattiin. — Niin, nähkääs kun olin siellä rohvessyörillä, niin se antoi minulle sellaisen pullon ja sanoi siinä olevan ootiklonkii. Sitä kun pikkasen panee nuuskan sekaan, niin se pitää sitten haiseman vasta hyvälle. Haistappas sinäkii, Aatu!
Aatu otti hyppysiinsä ja veti nenäänsä. — Mainiota — hatsii — ootiklonkkia!
— Mitä se Miina siellä Helsingissä tekee? kysyi emäntä.
— Se on neulomamakasiinin päällä, selitti Liena.
— Jopas jotakin, oli Aatu ihmettelevinään, — vai on Miinakin kiivennyt niin korkealle!
— Aina sinä, Aatu, niitä lumppiasi latelet. Mitäs kiipeämistä sinne olisi, suorat, leveät portaat mennä. Ne neulojatkos vasta hienoja olivat, hatussa kävivät ja pään piti olla niin leveä kuin heinähäkki ja hameet sen sellattiiset suikaleet! Miina ei sellaisiin saanut ruveta.
— Eikös Miina luvannut kotona käydä? kysyi Aatu ja punastui.