— Ei siihen katkismuksessakaan käsketä. Sanotaan vaan: seppäs, pappis, paimenes pidä kunniassa. Kupparista ei puhuta.
— Mee sinä katkismuksinesi ja leivo rautaa. Kuivukoon sormesi moukarin varressa ja tuoreutesi ahjon ääressä. Painele vielä palkeitasi kymmenkunnan vuotta, silloin tulet Kuivalan kupparia hakemaan. Senkin nokinaama!
Liena meni mutisten pitkin metsäpolkua ja haihdutteli vihaansa. Tuolta polunmutkasta tulee pian nurkkanen näkyviin. Hän astuu vinhaan kaksipuolinen pussi olalla ja siinä kaupungin tuomiset ja emännältä saamiset. Katse tähtää nurkkaan ja polvet notkistuvat syvään ja Liena mainitsee ääneen Kristuksen nimen.
Olihan asumus säilynyt, ei ollut tuli polttanut, ei myrsky kattoa repinyt. Hyvin oli Jumala suojellut, ja vielä kerran Liena notkisti polviaan ja siunasi samalla.
Aurinko valeli runsaasti lämpöisiä säteitään katolle ja oviseinälle. Kuusi kumarsi juhlallisesti latvallaan ja pieni akkuna iski silmää. Ovelle oli vieritetty suuri kivi suojaksi ja siihen Liena ensin istui. Kaikki oli ennallaan. Perunamaa oli kohdakkoin kylvettävä ja kukat tarvitsivat uutta multaa. Aurinko lämmitti Lienan selkää, kun hän käänsi kiveä pois ovelta ja sovitti avainta reikään. Lukko oli ruostunut, paukahti auki ja ovi kääntyi naristen. Sydän oikein jyskytti tupaan astuessa ja pussia olalta päästäessä ja vastaan tupsahti kotoinen, ummehtunut haju. Hän nosti rukin nurkasta, yritti pyörittää, oli raukka turvonnut, pyörä käynyt kieroksi. Käsi tavotti hellästi silitellen muuria, sormi seurasi pahaa halkeamaa kuin naarmua rakkaan poskessa: — kyllähän korjaan! huokasi hän.
Työtä oli taas yllin kyllin. Talven poissa oltua piti kupata ja hieroa kylä kertaalleen ja vielä uudenkin kerran. Ja kun hän nyt oli oppinut ammatissaan vielä uusia temppuja — sillä ei niitä suotta rohvessyörejä ja muita korkeita herroja Helsingissä hierota — niin paransi hän potilaansa kuin taikatempuilla. Kupparin nimitys alkoi joutua unohduksiin ja nyt sanottiin hierojaksi.
Juhannuksena tuli Miina kotiin ja siksi olivat kylän nuoret puuhanneet tanssit. Juhannusiltana oltiin keinulla ja sinne oli tullut koko kylä katsomaan Miinaa. Huhu oli kertonut, että tyttö oli tullut hienoksi kuin ryökinät. Ja kyllä hän olikin soma sinisessä pumpulihameessaan, jossa oli vain yksi rimpsu helmassa, mutta koko ihminen oli niin kaunis katsella, että oikein sydäntä hemasi. Tytöt ihmettelivät ja kadehtivat ja pojat ihailivat ja kun Miina keinuun meni, pyrkivät he kilvan heittämään. Varsinkin Aholan Aatu ja Seppä-Kalle pysyivät ahkerasti tangossa.
Oli siellä Paavolan Villekin, vaikkei hän viitsinyt mennä keinuttamaan. — Höm, oli niitä koreampiakin nähty!
Asia oli se, että Villellä oli väärät sääret ja keinulaudalla seistessä ne joutuisivat näytteille. Piirileikissä hän sen sijaan pyöritteli tyttöjä ja lauloi täyttä kurkkua omilla sanoilla ja nuotilla:
Näin sitä mennään, pyörähytellään ilon ja laulun kanssa vaan!