— Entä laulusta?
Toinen noitui.
Hirret irrotettiin köysistä ja vieritettiin yksitellen jyrkkää, jäistä rinnettä alas, suoraan sahasillan eteen. Vieriessään kovalla iljanteella ne kimmahtelivat, ja kun jykevältä kiveltä sattui hyppäys jäiselle pohjalle, kumahti niiden terveestä sydämestä pahaa aavistava ulvahdus.
Toinen mies pujottelihe hirsiläjien, lautatapulien ja pintakasojen sivutse sahaan ja astui repsikkasillalleen. Muu väki oli myöskin palannut päivällislomalta ja sahassa alkoi jyrisevä pörinä.
Siellä hän nyt, repsikka, seisoi sillallaan odottamassa, kun miehet alhaalla sitoivat ketjuihin keltakuorisia, sileäpintaisia nuoria puita. Ne lusahtivat tiiviisti toinen toistensa lomiin tarkkaan järjestykseen kuin sotilaat riveihin. Repsikka kääntyi ja tarttui veiviinsä. Jo nostivat soreat puut tyvensä sillalle ja kohosivat rautaketju kaulallaan reippaasti repsikan jalkain juureen. Sahaan hulmahti metsäinen, raikas tuoksu vastakaadettujen elonnesteistä.
Ne olivat nuoria puita.
Sahuri iski niihin puoshakansa, vieritti pyörille ja sovitti sahaan.
Niiden hetki oli lyönyt.
Taas repsikka heitti ketjut viettävään uomaan siltaa alas.
Vanhat, jykevät metsän urhot sidottiin nyt vuorostaan. Ne kääntyivät hitaasti kankien avulla läjään ja nostivat mahtavat, ryhmyiset tyvensä juhlallisesti sillalle. Huumaava pihkan tuoksu oli niiden tuliaistervehdys.
Niidenkin hetki oli tullut. Maa alla jymisi, sahan ahnaat hampaat pureutuivat terveeseen, elonnesteestä kosteaan ytimeen. Syntyi ryske, jyminä, raskas raataminen, taistelu metsän urhojen kera. Ihmisen nerokkailla hirmuisilla aseilla ne silvottiin, lajiteltiin ja työnnettiin ulos maailmaan hyödyn kahlehdituiksi orjiksi.