Löikö se isää?
Äiti pyyhkieli silmiänsä eikä vastannut.
Niin että kaihan te, neiti, ymmärrätte, etten minä enää menisi maalle asumaan enkä niihin huoneisiin, sanoi hän aivan muuttuneella äänellä ja katsoi minuun.
Kyllähän sen ymmärrän, mutta eikö ihana, valoisa kesä haihduttaisi kaikkia kauhuja?
Hm, hymähti hän, en minä siellä voisi kuitenkaan elää.
Eläväthän siellä muutkin ihmiset.
Niin, sellaiset, jotka ovat lapsesta saakka tottuneet. Ei minun ruumiini kestänyt ulkotyötä. Ja sitten se yksinäisyys!
Onhan kylissä ihmisiä.
Olihan niitä, vaan ei aivan lähellä. Sehän se juuri oli, ettei asunut ketään saman katon alla, piti mennä ulos ilman ja pimeän käsiin hakemaan ihmisiä. Eihän sitä heikko sillä tavalla uskalla asua. Pelottaa, niin että voisi tulla hulluksi.
Poika yski ja äiti auttoi häntä vuoteelle, peitteli vanhalla takilla ja varotti olemaan alallaan.