Arvon äänessä oli oikein rautaa enkä minä uskaltanut sanoa mitään, sillä arvasin joutuvani tappiolle. Vene kulki pitkin rantaa ja kiikurit parkuivat poikasineen kaislistossa. Joku emä kuljetti nokallaan korsista kyhättyä pesäänsä kuin mitäkin laivaa.
— Senkin kalanahmijat, tarvitsette kalloonne! sanoi Arvo.
— Sinä olet julma.
— Kiikuri on julmempi, syö kalat keittämättä ja paistamatta ihka elävänä.
Hän katseli veteen ja tarkasteli molskivia kaloja.
— Sanohan isällesi, että tulevat nuotalle tälle kohtaa ja vielä tänä iltana, niin saavat hyvän apajan lahnoja.
— Mistä sinä sen tiedät?
— Näyttävät nousseen tähän ruohoa syömään, tonkivat mudassa nenineen kuin porsaat.
— Mikset sinä sano isällesi?
— Tämähän on teidän kalavettä.