— Sinä olet kuin käenpoika varpusen pesässä.
— Minä lähden pitkälle matkalle piakkoin.
Se sykähytti oudosti, tunsin kummallista ahdistusta. Ajatuksissani näin aavan meren ja siellä pienen veneen.
— Lanni, sinun olisi pitänyt saada rohkea ja uljas vaimo. Minä olen kiinni kotiturpeessa.
— Pikku Maili, sanoo Lanni ja silittää tukkaani, — missä sinä olet, siellä on minun kotini.
Lanni piirustaa ahkeraan, mutta vähä väliin tunnen tutkistelevan katseen kasvoillani. Hän tuo minulle kukkia.
Äidin kuva on hyvin salaperäinen. Katselen sitä joka aamu ja kyselen merkillisiä asioita. Lanni on sen huomannut ja sanoi: — Minä olen äitini näköinen, sitäkö sinä katselet?
— Empä tiedä, minusta vain tuntuu kuin kuva eläisi.
— Joutavia, pikku Maili, sinulla näyttää olevan pää täynnä eläviä kuvia. Tämä talo on kuin lintuhäkki ja me lentäviä lintuja. Nyt äidinkin kuva elää!
— Ethän sinä voi ymmärtää minun tunteitani, mutta voisit kumminkin uskoa, mitä kerron.