— Minä katkoin kirveelläni paksuja puunjuuria rannassa, kaadoin suuria ja pieniä puita, panin maata myöten kaikki mitä eteen sattui, nyljin puhtaaksi rannan kuin teurastaja raavaan. Äitisi oksi vesurilla puita ja laittoi lehviä ja kantoi risut rovioksi.
— Siten te pääsitte ensimmäiselle rantatörmälle.
— Se oli vain kaita väylä ja törmällä juuri kääntymisen tila.
Kyhäsimme siihen häthätää saunan. Siinä sitten tuherrettiin se kesä.
Syksyllä sinä synnyit.
— Entä sitten?
— Minä nyljin maata ja sousin vesiä, kalastin, hakkasin halkoja.
Sain sitten irti hevosen ja äitisi kasvatti vasikasta lehmän. Tuli
ensimmäinen talvi ja sen varalle olin kyhännyt elikoille navetan.
Elämä alkoi maistua omalle, vaikka tuherrettiinkin saunassa.
— Laitoitte sitten tuvan.
— Niin, sehän se likistettiin, vaikka pienenlainen. Se oli niinkuin puolet tuosta peräkamarista. Minä olen kahdessakymmenessä vuodessa rakentanut kolmeen kertaan asuinhuoneeni ja sitten aina vielä parannellut ja jatkanut tarpeen mukaan.
— Jos nyt taas vähän jatkettaisiin meitä varten!
— Kai se nyt minulta jää, ja tuskin te tänne tulette sen kummemmin.
Mitä näistä meikäläisten maista ja majoista teidän ylhäisten asua.
Siellähän te maailmalla. Kalle veikkosi on vieraantunut ja sinun
Lannisi on toista rotua.
— Minä en ole, enkä koskaan näistä maista luovu!