— Taitaa olla vanhuuttaan veltto, ei viitsi haukkuakkaan enää, sanoo äiti.
Kyttä kuulee itsestään puhuttavan, haukahtaa pari kertaa meille mieliksi ja vaappuu ovelle, mutta palaa samassa ja painuu muurin viereen.
— Velvollisuus vanhan veressä panee pyörimään, vaikkei tässä aina pyörimisen arvoista olisikaan, sanoo äiti.
Kello ystäväni harppii harvakseen ja narahtaa joka heilahduksella: —
Onhan aika mitattava, vaikkei aikaa tarvitakkaan!
Sattumalta vilkaisen akkunasta. Näen Lannin rantatörmällä. Hän heiluttaa hattuaan ohi kiitävälle laivalle. Aava ulappa on hänen taustanaan — pitkä, hoikka vartalo, ylpeä pää, esteettiset piirteet, prinssi meidän maalla, perintöprinssi vastoin tahtoaan.
Katson kotitupaani ja sydäntäni kolottaa. Minun prinssini on täällä kuin korkea lilja saunan matalalla akkunalla.
Lanni tulee sisään, kumartuu hiukan ovesta astuessaan.
— Ilmaa, ilmaa, huohottaa hän. — Akkunat auki, täällä tukehtuu.
Hän heittää molemmat avattavat puoliskot selkiselälleen ja istuu isän viereen pöydän päähän.
— Tämä talo paha olisi myytävä ja ostettava kaupungissa hyvä tontti ja sitten rakennettava talo! sanoo hän suoralla tavallaan isälle.