— Hermia… sanoitko sinä Halla?
— Sanoin.
— Oletko sinä tämän sairaalan omistaja?
— Olen.
— Ooh! huudahti Aimo tuntien kipua ja vaipui voimattomana tyynylle.
— Se on taas uudistunut.
— Hiljaa, hiljaa, vanha ystävä, meidän pitää taas olla kärsivällisiä. Kuolema on hirmuvaltias, jota pitää mairitella. Kas noin, mitataan kuume ja kohennetaan jääpussia.
— Tämä on kuin jatkoa siihen…
— Ihmiset välttelevät toisiaan ja elämä heittää heidät kuitenkin yhteen.
Suuret ruskeat silmät imeytyivät Aimon kasvoihin ja ivallinen hymy pehmeillä huulilla kidutti sairasta. Aimo ummisti silmänsä kuin ylivoimaisen vaaran lähestyessä.
— Kohtalo on hyvin oikukas vallanpitäjä, ottaa meitä toisinaan niskasta kuin pahoja koulupoikia ja riepottaa arestiin.