Hän kääntyi ovessa ja katsoi Aimoon.
— Sano minulle, vertasitko sinä äsken minua siihen toiseen?
— Miksi sinä sitä oikeastaan kysyt?
— Eikö minulla ole oikeutta kysyä?
— Tavallansa.
— Vai tavallansa, mutta minä tahdon tietää varmasti, saneli Hermia hitaasti ja puristi kätensä nyrkkiin.
— Rakkaudessa on aina vuoksi ja luode.
— Tiedätkö, Aimo, minä olen vannonut itselleni pyhän valan.
— Pitääkö minun saada se tietää?
— Pitää. Sinun täytyy olla varmasti selvillä itsestäsi, kun jätät tämän sairaalan: minä vaiko se toinen! Hyvää yötä!