— Kyllä kai, haava vedettiin liian kovasti kiinni, ja se ajaa varmaan fisteliksi. Sen sanoi tohtori itse. Mutta älkää sanoko tästä sairaalle, jatkoi sama ääni. — Kun se nyt edes heräisi kunnolleen.
— Hyvin se on Hintti-Heikki siihen karvansa lyönyt, sanoi toinen ääni. — Minä pelkään jäädä kahden hänen kanssaan koko yöksi.
Mikä se Hintti-Heikki oli, ei Aimo oikein jaksanut tajuta, mutta nimi vasaroi: Hintti-Heikki, Hintti-Heikki, pitkän aikaa.
Lääkäri tuli vielä myöhään illalla ja ihmetteli sairaan huonoa tilaa.
— Onko tuskia?
— Särkee vatsanpohjassa taukoamatta, sanoi Aimo tuskin kuuluvalla äänellä.
— Se on haavan alapäässä. Kyllä leikattu haava usein särkee, ei se mitään, ole levollinen vain.
— Mitä kello on? kysyi Aimo, sillä aika tuntui toivottoman pitkältä.
— Kymmenen, sanoi tohtori.
— Minä en enää jaksa kestää tuskia, antakaa minulle jotakin lieventävää.