Nuori pari ajoi kaupungin suuren puiston laidasta vuokraamaansa asuntoon.
— Kummallista herrasväkeä he mahtavat olla, sanottiin keväällä, — mennä nyt sellaiset hienot ihmiset asumaan yksinäiselle kulmalle. Juopot siellä pulloinensa pelmuaa, vaan ei oikeat ihmiset.
Tohtori Vaski ja Silla olivat ihastuneet somaan oman kodin kolkkaan, jonne ei ulottunut kaupungin tehdasten savu eikä melu. Se oli omaan rauhaansa ja kauneuteensa unohdettu Mäntypuiston kulmake, kaupunkilaisten mielestä kaukana, koska sinne oli neljän poikkikadun matka liikkeen keskuksesta.
Jokin ulkoseutulainen yrittelijä oli rakentanut tälle kulmalle kauniin talon ja myynyt sen tappiolla suuttuneena kaupunkilaisten piintyneeseen tapaan asua ahtaasti liikekadun varrella, jättäen tyhjäksi hänen kauniin talonsa. Ostaja oli ulkomaalainen, verkatehtaan palveluksessa oleva värjärimestari, jota sanottiin insinööriksi. Tohtori Vaski ja Silla rouva hämmästyivät suuresti nähdessään kukkalaatikot akkunain alla, aivan kuin Saksan huvilakaupungeissa, ja yhteisillä portailla komeilivat ruukkukasvit syyskesän ihanassa rehevyydessä.
— Tällaista emme olisi voineet unissammekaan toivoa! huudahti pikku rouva jääden lumottuna katselemaan kukkien heleitä värejä.
Tavarat saatiin kärryiltä pian huoneisiin, jolloin heitä odotti uusi yllätys. Sillan äiti, konsulinna Allenberg, oli Helsingissä hyvästi jättäessään kuiskannut jotakin salaperäisistä kotitontuista Aimolle. Junassa Silla uteli, mitä äiti oli sanonut.
— En minä oikein ymmärtänyt, myhähti Aimo.
— Se on niin sinun tapaistasi, pikku mies! nauroi Silla. — Et ole vähääkään utelias, otat asiat niinkuin ne sinulle annetaan.
— Lieneekö tuo niin, oli Aimo sanonut. Hän ei koskaan väitellyt Sillan kanssa. Olisihan taistelu ollut liian epätasainen. Tohtorin puolella kymmenvuotinen vanhemmuus, laajojen opintojen kypsyys, teoreetikon tarkkuus, hermostuneen melkein naisellisesti herkän kirjamiehen arkatuntoisuus — Sillan puolella kiehtova sulous ja liikuttava itsekkäisyys, lapsekas elämänhalu, joka ei välittänyt syistä eikä seurauksista ja kaikkein vähimmän teorioista. Vai lieneekö siihen vaikuttanut myöskin se, että Aimo oli ollut Sillan opettajana ja heidän välillään siis oli alun pitäen ollut jonkinlainen juopa, joka tarvitsi pitkät ajat mennäkseen täydelleen umpeen.
Konsulinna oli itse ollut heidän kotitonttunaan, luonut lumoavan pesän neljästä valoisasta ja komeasta huoneesta, sijottaen esineet, vanhat ja uudet huonekalut, verhot, matot ja muut koristeet, niin että ne tekivät keskenään sulan sovinnon. Koti oli täydellinen ja nuori rouva anasti sen heti juosten eteisestä saliin, ruokahuoneeseen, makuukamariin ja miehensä huoneeseen. Keittiö oli vain palvelijaa vailla, sillä hänen piti tulla vasta yöjunalla.